Jaanan Tarina

Synnyin syyskuussa 1958 vanhempieni ensimmäiseksi ja myös ainoaksi lapseksi. Sain viettää hyvän ja turvallisen lapsuuden. Äiti oli työssä Satakunnan Museossa ja isä oli poliisi. Äitini äiti eli Mammu huolehti minusta äidin ja isän ollessa töissä. Äidin minua vain neljä vuotta vanhempi sisko Maami ja pikkuserkut olivat tärkeitä. Vuotta ennen kouluun menoa tutustuin myös päiväkodin eli Björneborgs Svenska barnträdgårdenin maailmaan.

Kansakoulun kävin Cygnaeuksen kansakoulussa ja sen jälkeen pyrin ja pääsin oppikouluun eli Porin Suomalaiseen yhteislyseoon. Koko kouluajan harrastin aktiivisesti tanssia eli Erkki Kuntun balettikoulussa sekä klassista että jazzbalettia. Soitin myös pianoa Porin teatterin silloisen kapellimestarin Leevi Rantalaihon opetuksella. Yhdessä vaiheessa myös jalkapalloilun maailma tempasi minut mukaansa ja pelasin Porin Ässien ”mimmeissä”. Jo varhaisesta nuoruudesta asti olen ollut myös innokas Porin Ässien jääkiekkojoukkueen kannattaja. Myös politiikka veti jo vähän puoleensa, sillä elettiin aikaa, jolloin kouluneuvostot tulivat kouluihin. Se oli aikaa, jolloin valittiin ”kenen joukoissa seisot”. Minun valintani oli jo silloin Kokoomus.

Päästyäni ylioppilaaksi pyrin lääketieteelliseen tiedekuntaan, mutta en päässyt sisälle. Pääsin kuitenkin  opiskelemaan sairaanhoitajaksi Porin Sairaanhoito-oppilaitokseen, missä myös myöhemmin erikoistuin kirurgiseksi sairaanhoitajaksi. Opiskeluja jatkoin Tampereen yliopistossa ja valmistuin 1996 terveydenhuollon maisteriksi.

Aivan ensimmäinen työpaikkani oli kouluaikainen kesätyö Satakunnan Museossa. Luetteloin esineistöä, vastasin puhelimeen ja valvoin näyttelytiloja. Aloitettuani sairaanhoitajan opinnot työpaikaksi ensin kesäisin ja valmistuttuani vakituisesti valikoitui Satakunnan keskussairaala. Pääsääntöisesti olen tehnyt työtä sairaanhoitajana ja osastonhoitajana päivystys- ja kirurgian poliklinikalla, mutta myös jonkin aikaa kirurgian vuodeosastolla. Poliklinikalla sain toimia ison yksikön esimiehenä. Se oli haastavaa aikaa, mutta se oli myös opettavaista ja palkitsevaa aikaa.

Ammattiyhdistystoiminta tuli kuvioihin valmistuttuani sairaanhoitajaksi. Sain kotoa mallin, että omaan työhönsä ja ammattiinsa voi ja pitää vaikuttaa. Isäni oli aktiivinen omassa ammattiyhdistyksessään niin paikallisesti kuin valtakunnallisesti. Tehyn Satakunnan keskussairaalan ammattiosasto, jonka puheenjohtajaksi minut valittiin 1986, oli hyvä kasvualusta valtakunnalliselle vaikuttamiselle. Jäsenet olivat aktiivisia ja valmiita lähtemään mukaan poikkeuksellisiinkin edunvalvontatoimiin. Tästä kaikesta oli minulle valtava hyöty toimiessani Tehyn puheenjohtajana.

Sain tehdä pitkän – 16 vuotta – uran tehyläisten puheenjohtajana. Työ ei ollut pelkkää auringonpaistetta, sillä tehyläiset ovat osaavia ja vaativia ja vaativat myös johtajaltaan paljon. Näin kuuluukin olla. Työ oli kuitenkin erittäin palkitsevaa. Näiden vuosien aikana opin myös itsestäni sen, että käytyäni läpi ja kestettyäni vuoden 2007 tapahtumat, en enää hetkahda pienestä.

Nykyinen työni Hoiva-alan Palveluntuottajien toiminnanjohtajana on jatkumoa edunvalvontatyölleni. Haluan puhua hyvän vanhustenhoidon puolesta.

Perhe ja ystävät ovat kannustaneet ja tukeneet minua elämäni eri vaiheissa. On hienoa, että ystäväpiirissäni on henkilöitä, jotka ovat olleet ystäviäni lapsuudesta, kouluajoilta, opiskeluajoilta ja työelämästä alkaen.

Jo lapsuudenkodissani minua on kannustettu aktiivisesti kokeilemaan erilaisia asioita. Mieheni Jukan kanssa olemme olleet naimisissa vuodesta 1985 alkaen. Muistan, kun hän yhteisen elämämme alkuvaiheessa lupasi tukea minua ratkaisuissani. Näin hän todella on myös tehnyt. Läheiseni ovat siis antaneet minulle mahdollisuuden toimia ja vaikuttaa ja olleet tukenani matkallani. Näin toivottavasti on jatkossakin, sillä yksin ilman perhettä ja ystäviä kukaan ei jaksa hoitaa yhteisiä asioita.